Varjopäivät tulossa Oulussa 23. – 24.4!!!

Varjopäivät Oulussa!!!

Tänä vuonna Oulun arkeologien opiskelijoiden järjestö Meteli Ry on vuorollaan järjestämässä Varjopäiviä Ouluun.

Varjopäivät ovat opiskelijoiden oma versio arkeologipäivistä, jossa opiskelijoilla on mahdollisuus pitää esitelmiä kiinnostuksenkohteistaan tai mahdollisesti tekemistään tutkimuksista ja lisätä kokemuksiaan esitelmienpidosta.

Varjopäivät ovat saaneet alkunsa Helsingin yliopiston arkeologian opiskelijoiden johdosta vuonna 2008. Vuorovuosin ne pidetään Helsingissä, Turussa ja Oulussa.

Varjopäivät ovat kahden päivän mittaiset ja päiville on mahdollista tulla pitämään oma esitys tai vain kuuntelemaan. Oma kandidaatintutkielma, valmistumaisillaan tai jo valmistunut gradu, mahdolliset työstön alla olevat artikkelit, itseäsi kiinnostavat aiheet tai päivän polttavat puheenaiheet sopivat hyvin lähtökohdiksi esitelmälle.

Nyt kannattaa alkaa pohtimaan haluaisitko pitää esitelmän Varjopäivillä, ja jos haluat, niin mistä aiheesta. Kaikki aiheet ovat tervetulleita!

Meteli Ry:n sähköpostiin oulunmeteliry@gmail.com voit laittaa kysymyksiä, joihin pyrimme mahdollisimman pian vastaamaan.  Ilmoita myös milloin haluaisit esitelmäsi pitää!  Toivomme runsasta osanottajamäärää.

Deadline ilmoittautumiselle on 12.4 !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Muualta tuleva esittelijä kysy rohkeasti mahdollista majapaikkaa!
Ilmaisia majoituspaikkoja on vielä jäljellä!

Mainokset

Vapun ainejärjestömarkkinat

Torstaina 24.5.

Humuksessa Humanistisen killan ainejärjestömarkkinat. Merkkejä myynnissä! Käykää pyörähtämässä! Myös humanistien vapun tapahtumista saatte lisää tietoa ständeiltä! Kello 10-14. Luvassa myös musiikkia.

Metelin VAPPU!

Jokaisen itseään kunnioittavan Meteliläisen kalenteriin pitäisi olla ensi viikon kohdalle merkittynä ainakin nämä kolme (3) menoa:

Huomenna maanantaina 22.4. on tiedossa arkeologian oppiaineen palautepäivät noin klo 14.00-16.00 salissa HU206, joihin on tiedossa oppiainepalautteen läpikäymisen lisäksi maittavaa tarjoilua ja OYY:n palauteinfopläjäys.

Tiistaina 23.4. taas on arkeologian labrassa tarjolla munkkia ja simaa opiskelijavapun alun kunniaksi klo. 10-14. Paikalle siis mittavin joukoin niin katsotaan, kuka pystyy syömään sokeroitua munkkia pisimpään huuliaan lipomatta!

Torstai-iltana 25.4. 17.00-> on Metelin perinteikkäiden pussikaljojen vuoro. Teatterin takana järjestettävä kosteahko iltama tulee sisältämään mahdollisesti jotakin kivaa puuhastelua ja ihan vaan hengailua. Lisäksi pussikaljapaikka on eräs Kultu ry:n järjestämän pyörä-MMT:n rasteista, joten poikkitieteellistä sosialisoitumista saattaa tapahtua (hui)! Toteuta siis sisäistä aktiiviasi ja tule paikalle!

Terv. Janna the Project manager

Metelin ekskursio Kierikkiin!

Meteli tekee kauan kaivatun ekskursion Yli-Iin Kierikkikeskukseen! Nyt kaikilla mukaan tahtovilla on mahdollisuus ilmoittautua. Meteli ry:n jäsenille retki on ilmainen. Ekskursio on torstaina 28.3!
Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantaihin 15.3. asti.

Ilmoittautuminen on sitova!
Mukaan omat eväät ja sään mukainen varustus! Tarkemmat aikataulut retkestä ilmoitetaan tuonnenpana!

Ilmoittautumiset sähköpostitse puheenjohtalle (stuovine(at)paju.oulu.fi)

Laskiaisen ainejärjetömarkkinat

Laskiaisena 11.2. maanantaina kello 10-14 humanistinen kilta järjestää ainejärjestömarkkinat, jonne Meteli osallistuu. Metelin ständiltä löydät silloin ensimmäistä kertaa virallisesti myynnissä olevan kohutun Venus-merkin. Myös muita merkkejä on myynnissä, joten kannattaa tulla vilkaisemaan ja ottaa rahapussi kaiken varalta mukaan.

Metelin ja Kultun bileet Pub Kuutiossa 15.11.

 
Osaatko ratkaista Kuution arvoituksen? Entä mitä ovat Rubikin shotit?

Kuutioi itsesi ja kaverisi torstaina 15.11. Meno alkaa seitsemältä ja
kestää pikkutunneille. Missä? Pub Kuutiossa tietenkin!

Bileisiin on VAPAA sisäänpääsy, mutta ostamalla 1 euron hintaisen lipun osallistut arvontaan sekä pääset käsiksi illan erikoisjuomatarjouksiin!

Lippuja myydään torstaina 8.11. Vihreillä naulakoilla klo 12-14, sekä ensi viikolla Abi-päivien ohessa keskiviikkona ja torstaina (14.-15.11.) Kultun ja Metelin ständeillä klo 10-14. Lippuja kerkeää ostaa myös bileistä.

Haasta aivosi!

t. Kultu & Meteli

Tapahtuman Facebook-sivut:

https://www.facebook.com/events/359016737523807/

Lukuvuoden päättäjäiset

Kultu ja Meteli järjestää lukukauden päättäjäiset 16.5. klo. 16 eteenpäin. Päättäjäiset järjestetään 18-vuotisteemalla pussikalja ja piknikmeiningillä teatterin takana.

Kohta pääsee kesälaitumille, joten sitä juhlistamaan!

– Tiina
Tiedottaja & vpj