Varjopäivät tulossa Oulussa 23. – 24.4!!!

Varjopäivät Oulussa!!!

Tänä vuonna Oulun arkeologien opiskelijoiden järjestö Meteli Ry on vuorollaan järjestämässä Varjopäiviä Ouluun.

Varjopäivät ovat opiskelijoiden oma versio arkeologipäivistä, jossa opiskelijoilla on mahdollisuus pitää esitelmiä kiinnostuksenkohteistaan tai mahdollisesti tekemistään tutkimuksista ja lisätä kokemuksiaan esitelmienpidosta.

Varjopäivät ovat saaneet alkunsa Helsingin yliopiston arkeologian opiskelijoiden johdosta vuonna 2008. Vuorovuosin ne pidetään Helsingissä, Turussa ja Oulussa.

Varjopäivät ovat kahden päivän mittaiset ja päiville on mahdollista tulla pitämään oma esitys tai vain kuuntelemaan. Oma kandidaatintutkielma, valmistumaisillaan tai jo valmistunut gradu, mahdolliset työstön alla olevat artikkelit, itseäsi kiinnostavat aiheet tai päivän polttavat puheenaiheet sopivat hyvin lähtökohdiksi esitelmälle.

Nyt kannattaa alkaa pohtimaan haluaisitko pitää esitelmän Varjopäivillä, ja jos haluat, niin mistä aiheesta. Kaikki aiheet ovat tervetulleita!

Meteli Ry:n sähköpostiin oulunmeteliry@gmail.com voit laittaa kysymyksiä, joihin pyrimme mahdollisimman pian vastaamaan.  Ilmoita myös milloin haluaisit esitelmäsi pitää!  Toivomme runsasta osanottajamäärää.

Deadline ilmoittautumiselle on 12.4 !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Muualta tuleva esittelijä kysy rohkeasti mahdollista majapaikkaa!
Ilmaisia majoituspaikkoja on vielä jäljellä!

Metelin VAPPU!

Jokaisen itseään kunnioittavan Meteliläisen kalenteriin pitäisi olla ensi viikon kohdalle merkittynä ainakin nämä kolme (3) menoa:

Huomenna maanantaina 22.4. on tiedossa arkeologian oppiaineen palautepäivät noin klo 14.00-16.00 salissa HU206, joihin on tiedossa oppiainepalautteen läpikäymisen lisäksi maittavaa tarjoilua ja OYY:n palauteinfopläjäys.

Tiistaina 23.4. taas on arkeologian labrassa tarjolla munkkia ja simaa opiskelijavapun alun kunniaksi klo. 10-14. Paikalle siis mittavin joukoin niin katsotaan, kuka pystyy syömään sokeroitua munkkia pisimpään huuliaan lipomatta!

Torstai-iltana 25.4. 17.00-> on Metelin perinteikkäiden pussikaljojen vuoro. Teatterin takana järjestettävä kosteahko iltama tulee sisältämään mahdollisesti jotakin kivaa puuhastelua ja ihan vaan hengailua. Lisäksi pussikaljapaikka on eräs Kultu ry:n järjestämän pyörä-MMT:n rasteista, joten poikkitieteellistä sosialisoitumista saattaa tapahtua (hui)! Toteuta siis sisäistä aktiiviasi ja tule paikalle!

Terv. Janna the Project manager

Metelin ekskursio Kierikkiin!

Meteli tekee kauan kaivatun ekskursion Yli-Iin Kierikkikeskukseen! Nyt kaikilla mukaan tahtovilla on mahdollisuus ilmoittautua. Meteli ry:n jäsenille retki on ilmainen. Ekskursio on torstaina 28.3!
Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantaihin 15.3. asti.

Ilmoittautuminen on sitova!
Mukaan omat eväät ja sään mukainen varustus! Tarkemmat aikataulut retkestä ilmoitetaan tuonnenpana!

Ilmoittautumiset sähköpostitse puheenjohtalle (stuovine(at)paju.oulu.fi)

Meteli ry tarvitsee sinua!

Vanha tuttumme, haalarimerkin laadinta skaba on täällä taas!
Suunnittele Meteli ry:lle uusi ja iskevä merkki 1.3. 2013 mennessä ja
anna/lähetä se eteenpäin jollekulle hallituksen jäsenistä, tai käy
pudottamassa ideasi Metelin palaute boxiin Kultu huoneella.
Paras palkitaan omalla merkillään, maineella, kunnialla ja lämpimällä
kädenpuristuksella.

Meteli Ry

Metelin ja Kultun bileet Pub Kuutiossa 15.11.

 
Osaatko ratkaista Kuution arvoituksen? Entä mitä ovat Rubikin shotit?

Kuutioi itsesi ja kaverisi torstaina 15.11. Meno alkaa seitsemältä ja
kestää pikkutunneille. Missä? Pub Kuutiossa tietenkin!

Bileisiin on VAPAA sisäänpääsy, mutta ostamalla 1 euron hintaisen lipun osallistut arvontaan sekä pääset käsiksi illan erikoisjuomatarjouksiin!

Lippuja myydään torstaina 8.11. Vihreillä naulakoilla klo 12-14, sekä ensi viikolla Abi-päivien ohessa keskiviikkona ja torstaina (14.-15.11.) Kultun ja Metelin ständeillä klo 10-14. Lippuja kerkeää ostaa myös bileistä.

Haasta aivosi!

t. Kultu & Meteli

Tapahtuman Facebook-sivut:

https://www.facebook.com/events/359016737523807/

I dig graves-paitatilaus!

 

Meteli on lähitulevaisuudessa tilamassa lisää suosittuja I dig graves-paitoja. Jos sinua kiinnostaa osallistua tilaukseen, niin otathan yhteyttä minuun (kortetii@mail.student.oulu.fi) tämän alustavan tiedustelun tiimoilta.

Vastaaminen tähän viestiin ei sido vielä mihinkään. Kerrothan viestisi yhteydessä myös olisiko kiinnostusta erikseen lady fit-mallille, vai käykö tavallinen t-paita, minkälaista hintaa odotat t-paidalle ja muuta mitä mieleen juolahtaa.

Näiden tietojen avulla pystymme päättämään tarkemmin millaisia t-paitoja ja kuinka paljon niitä tilaamme.

– Tiina
Meteli ry:n tiedottaja & vpj

Metelin pussikaljat 27.4. klo 18.00 teatterin takana!

Hyvää vappua!

Meteli järjestää tänä keväänä vappuohjelmaa pussikaljottelun merkeissä, sillä mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa vappua kuin telmiä tuoreessa ruohossa (ja sitähän muuten kasvaa jo 27.4.!), nauttia hyvästä seurasta ja maistella vanhaa kunnon pussikaljaa pullo tai pari!

Pussikaljottelu pidetään tänä vuonna juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, nimittäin teatterin takana Päiväkännien jälkeen ja ennen AAAAAK-bileitä, niin että perjantain juhlinnalle on luonnollinen ja katkeamaton jatkumo. Teatterin takaa onkin hyvä taapertaa illan tullen Tivoliin tai kenties johonkin ihan muualle! Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.

Pussikaljottelun ohella pidetään myös leikkimielinen limbokisa, jonka voittanut palkitaan teemaan sopivalla palkinnolla.

Eli siis: Metelin pussikaljat perjantaina 27.4. klo 18.00 lähtien teatterin takana, notkein palkittakoon ruhtinaallisesti.

OPKM, eli Oma PussiKalja Mukaan!

It’s gonna be awesome!

-Hilla

Liity tapahtumasivuille Facebookissa: https://www.facebook.com/events/393317290689057/